Ensimmäinen kerta!

Well hello ladies!
Tämä on ensimmäinen blogimerkintäni koko lyhyen kuusitoistavuotiaan elämäni aikana ja olen tosi innostunu tästä! Ehkäpä näin alkuun pitäisi kirjoittaa jotkut alkusanat, jotta voitte saada vähän selkoa, kuka kirjoittaa pienestä mielestään näitä hömppäjuttuja!

Eli siis aloittaen aivan alusta, olen kuusitoistavuotias lähihoitajaopiskelija Hollolasta, Piisu nimeltään siis. Olen keskiluokkaisesta perheestä (voiko näin sanoa) ja elänyt suurinpiirtein normaalitytön elämän: iloisuutta, pettymyksiä, ihastuksia ja taas pettymyksiä. Perheeseeni kuuluu ihanat vanhempani ja kaksi vanhempaa hömppäsiskoa. Perheeni voisin sanoa olevan aivan normaalisuomalainen perhe, ei mitään uskoa vastaan, mutta ei sitä tuetakaan. Kahdeksannella luokalla alkoi mun "mulla on kaikkea, muttei silti mitään" -elämänvaihe, joka oli todella henkisesti raskas ja jonka lopulla löysin tämän ihanan nykyisen poikaystäväni. Poikaystäväni on osa helluntaiseurakuntaa ja siihen aikaan kun rupesimme seurustelemaan, olin todella vastaan tuota turhaa uskonhömppää. Sanoinkin poikaystävälleni, että hyväksyn hänen uskonsa, mutta sitten menee yli, jos hän rupeaa puhumaan minulle tästä uskostaan.
No niin no, kuten varmaan huomasitte jo, olen nyt uskossa, ja ei, poikaystäväni ei sanonut sanaakaan minulle omasta uskostaan sinä aikana, kun en vielä ollut uskossa. Kiinnostuin itse asiasta ja menin puhumaan hänen kanssaan asiasta ja voíla, tässä sitä ollaan. (Jos yksityiskohtaisemmin haluatte kuulla uskoontulostani, laittakaa sähköpostia tulemaan, niin vastailen kyllä kunnon romaanilla).

Se siitä esittäytymisestä, ehkä tulevat blogimerkintäni kertovat teille enemmän, kuin mitä nyt tässä itsestäni kerroin. Tämän päivän blogimerkinnässä haluaisin puhua vähän kuntosaliharrastuksesta, jos vain sallitte minun puhua tuntemuksistani asiaa kohtaan. Hyvä, kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan :) Rupesin tänään suihkussa miettimään, että olisiko kuntosaliharrastus hyvä harrastus vaikka kerran viikossa? Näin tänään kotimatkallani koulusta jonkin sortin naisten kuntosalin, ja se herätti kiinnostuksen, uskaltaisinko todella mennä sinne ja kokeilla? Ajattelin, että ehkä voisin kokeilla sitä tällä viikolla, jos vain uskaltaudun menemään sisälle koko paikkaan :D Olen aiemmin käynyt kuntosalilla vain koulun kanssa ja mielestäni se oli kivaa, varsinkin kun sai olla yksin vain musiikin kanssa, se jotenkin rentouttaa mieltä ja kehoa ja silloin juuri ei tarvitse stressata mistään. Onko todella kuntosaliharrastus rentouttavaa mielelle?

Toinen asia, mistä olen todella innoissani on se, että nykyinen opiskelupaikkani on kaupungissa (kyllä vain, olen maalaistyttö), ja kaupungin kadut ovat niin kauniita nyt loppukesästä! Tänäänkin, kun oli satanut päivällä ja iltapäivällä koulun jälkeen lähdin kavereideni kanssa kohti kauppoja, oli aivan mielettömän kaunista ja ilma oli niin raikasta hengittää! Viha-rakkaussuhteeni on meneillään koko ajan kaupunkia kohtaan, joskus vihaan sitä ja toisaalta sitten taas rakastan sitä. Voisin uppoutua katuihin ja kävelylenkkeihin ja musiikin kuunteluun ja vastaantulevien ihmisten ilmeisiin, ne ovat niin ihania! Mutta taas toisena päivänä inhoan koko kaupunkia, siellä olevia ihmisiä, autoja ja kaikkea sitä kiirettä ja kaupungin rumuutta, mitä näen.

Tässä teille vielä iltamusiikkia kuunneltavaksi, sanat ovat tosi hyvät!

With love, Piisu